Jäsentiedote 3/2015

Tässä jäsentiedotteessa listaan alkukesän aiheita ja tärkeitä päivämääriä. Listan päivämääristä laitan myös ilmoitustauluille.
1. Osoitteet
Grönholm Pyhtäältä tulee kiinnittämään numerot ja tiekyltit johonkin aikaan kesällä. Kunta haluaa myös teiden/ polkujen nimet sekä suomeksi että ruotsiksi. Jouko Tyni avustaa Grönholmia.
2. Viren aikataulukin on jo julkaistu Suomen saaristokuljetus oy:n sivulla. Ajon aloitukseen on tullut viikon viive aluksen kunnostustöiden viivästyttyä.
3. Tiet
Saaren tiet ovat aika huonossa kunnossa ja Kyläkunta hankkii tiesoraa. Kaikkia tienkäyttäjiä tarvitaan mukaan talkoisiin; soran levitys onnistuu myös mönkkärillä. Talkooporukalle järjestetään myös ruokaa ja juomaa urakan päätteeksi.

4. Alkukesän tärkeitä päivämääriä:
5.6. Ympäristöhankinta-anomukset tulee jättää hallitukselle tähän mennessä.
13.6. Kymenlaakson jäte järjestää romun ja vaarallisen jätteen keräyksen klo 10-13 välillä. Heiltä on tullut asiasta oma tiedote, jonka mukaan näitä jätteitä ei saa viedä etukäteen odottelemaan.
Samalla päivämäärällä on myös ympäristöpäivä, johon kaupasta saa jätesäkkejä. Täydet jätesäkit viedään lukolliseen katokseen, josta Kymen Jäte hoitaa ne edelleen.
27.6 Paloharjoitus
Toivotaan mahdollisimman laajaa osallistumista.
4.7. Kaunissaaripäivä.
Ohjelma tarkentuu kesäkuun aikana, mutta Majalla tulee olemaan teatteriesitys: ”Naiset lavalla”, viimekesäiseen malliin.
11.7. Tietalkoot
Tällöin levitetään hankittu sora teille/ poluille tarpeen mukaan. Kaikki tienkäyttäjät mukaan!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

code