Hei kaikki!
Laitan tässä muutaman asian tiedoksi talvipäivien ratoksi. Johtokunnalla oli eilen 8.2.2015 kokous, jossa yhteydessä seuraavat asiat tulivat esille.
1. Kaunissaaren satama on nyt ruopattu, mutta Otavalla on vieläkin joitain asioita, joita pitää parantaa. Tulevat varmaan kuntoon kesään mennessä. Tällä hetkellä saareen ajaa edelleen Tekla ja jos ei jää vahvistu, tilanne säilyy tällaisena kunnes Otava hyväksyy sataman. Otava voi alkaa ajamaan Pohjoispäähän, jos jäätilanne sen sallii.
Ruoppauksen yhteydessä vierasvenesataman venepaikoista hävisi osa, mitä kunta ei hyväksynyt. Tästä syystä “Virelaituriin” on suunniteltu pienveneille paikkoja, joihin pätee samat säännöt kuin vierasvenesatamaan. Ne tullevat rakennetuiksi ennen kesäkauden alkua. Satamaoppaan ohjeita on syytä noudattaa tarkasti ensi kesänä.
Tällä hetkellä ei vielä ole varmuutta Viren ajosta ensi kesänä.
2. Kyläkunnan päivitetyt säännöt ovat tulleet hyväksytyiksi PRH:ss, joten Kyläkunnalla on nyt johdossaan hallitus eikä enää johtokunta. Laitan säännöt näkyville kotisivuille: Kaunissaari.net/ Kyläkunta.
3. Osoitteet.
Asia on edennyt kunnassa ja numerokylttien hankinta tapahtuu huhtikuussa. Kokouksessaan johtokunta päätti, että Kyläkunta kustantaa numerokyltit jäsenilleen. Ei jäsenet maksavat ne itse. Asentaja tulee pyhtäältä, mutta hän tarvitsee kaverin, jonka Kyläkunta nimeää vähän myöhemmin.
4. Talvitapaaminen
Pääsiäisenä järjestetään perinteinen onkikisa ja jotain virvokkeita siihen yhteyteen.
5. Päätettiin myös yksimielisesti hankkia Kaunissaaripäivälle teatteriesitys Majalle ja asian valmistelu aloitetaan välittömästi. Viimekesän mielensäpahoittaja oli niin suosittu, että siitä rohkaistuneena jatketaan samoilla linjoilla.
Talvisin terveisin,
Kari