Kymen Veden tiedote

Kaunissaaren talousvettä ei tarvitse enää keittää

Kaunissaaren alueelle maanantaina 11.8.2014 annettu ruoka‐ ja juomaveden keittokehotus ei ole enää voimassa. Keittokehotus annettiin veden epäillyn saastumisen vuoksi.
Kaunissaaren kaivosta torstaina 7.8.2014 otetusta näytteestä löytyi pieniä määriä koliformisia bakteereja. Saastumisepäilyn vuoksi käynnistettiin veden klooraus tiistaina 12.8.2014.
Maanantaina 18.8.2014 Kaunissaaren kaivoista ja verkostosta otetuista uusintanäytteistä ei löytynyt enää merkkejä saastumisesta.
Kaunissaaren alueen verkostovesi on jälleen juomakelpoista, eikä sitä enää tarvitse keittää. Vettä on koko ajan voinut käyttää peseytymiseen normaalisti. Vedessä ilmenevä sameus poistuu juoksuttamalla.
Kymen Vesi Oy pahoittelee tilanteesta asiakkailleen aiheutunutta haittaa.
Asiasta tiedotetaan myös Kymen Vesi Oy:n internetsivuilla www.kymenvesi.fi. Lisätietoja antaa: Päivi Kallio tuotantopäällikkö Kymen Vesi Oy

p. 040 6352754 paivi.kallio@kymenvesi.fi

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *